31.03.2022

Kokenutkin yrittäjä hyötyy yrityskummin tuesta

Uusyrityskeskuksen perustamisneuvonnan jälkeen yrittäjän on luontevaa hakea itselleen yrityskummia, jonka kanssa voi keskustella yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä. Pelkästään viime vuonna yli 500 yrittäjää sai mentorointiapua yrityskummilta. Moni yrityskummia hakeneista yrittäjistä on perustanut yrityksensä vasta äskettäin. Yksi heistä on vaasalaisyrittäjä Johanna Stolpe.

The Knitting Barber aloitti toimintansa tammikuussa 2020. Yrittäjänä toimivalla Johanna Stolpella oli takanaan yli 15 vuoden kokemus kampaamoalan yrityksen pyörittämisestä, mutta nyt hän oli uuden äärellä. Neuletyövälineitä valmistava yritys The Knitting Barber toi mukanaan tuhat ja yksi kysymystä ja kirjanpitäjän ehdotuksesta hän kääntyi yrityskummien puoleen. Yrityskummiksi tuli Kirsti Melin, jolla on pitkä kokemus Ammattikorkeakoulun yliopettajan tehtävistä.

Yrittäjä kaipaa pallotteluseinää ideoille

– Lähdin pyörittämään yritystä meidän keittiön pöydästä käsin kaksi vuotta sitten. Yritykseni tuo maahan neuletyövälineitä ja valmistaa silikonikaapeleita, joilla on kysyntää ympäri maailman. Yrityksen jälleenmyyntiverkosto lähti heti yrityksen perustamisesta nopeaan kasvuun ja tuonti- ja vientikauppaan liittyi monia kysymyksiä. Tässä tilanteessa sain valtavasti tärkeää apua yrityskummiltani Kirsti Meliniltä. Hän auttoi minua näkemään, että olen oikealla tiellä ja vahvisti uskoa tekemiseeni. Kirsti tuki minua niin isoissa kuin pienissäkin asioissa ja auttoi minua näkemään yritykseni isossa kuvassa. Hän teki hyviä kysymyksiä ja kiinnitti huomiota moniin yksityiskohtiin, joihin en ehkä itse olisi osannut varautua. Lisäksi oli erittäin ihanaa, että hän asetti mentoroinnille tavoitteen, joka tavallaan velvoitti myös minua eteenpäin, vaikka itse olen yrityksen ruorissa, Johanna kertoo.

Tapaamisissa keskustellaan erilaisista yrityksen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, resursseista ja hinnoittelusta. Mentoroinnin myötä Johanna on saanut mahdollisuuden pallotella uutta ideaa rauhassa ja miettiä sitä ennen kuin tekee päätöksen. Lisäksi on ollut helpottavaa, että Johanna tietää saavansa yrityskummilta apua moniin kysymyksiin, jotta kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta.

– Liiketoimintani on kehittynyt lyhyessä ajassa valtavan paljon. Tuntuu että yrityksen perustamisesta on kulunut vain hetki ja nyt minulla on käytössä 100m2 toimitilat, jotka riittävät enää nippa nappa yritykselle. En olisi ikinä voinut uskoa, että näin lyhyessä ajassa yritys voi kehittyä näin hyvin. Välillä pitää ihan nipistää itseään, Johanna sanoo.

– Mutta yritän olla stressaamatta liikaa, koska vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia eikä Roomaakaan rakennettu päivässä.

Yrityskummi tuo ulkopuolista näkökulmaa

Yrityskummi Kirsti Melin on toiminut pitkään Vaasan seudulla yrityskummina. Johannan kanssa käydyissä keskusteluissa suurimman huomion saavat aina ajankohtaiset ja painoarvoltaan tärkeimmät asiat, kuten raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden tuontiin ja vientiin liittyvät kysymykset. The Knitting Barberin tuonti tapahtuu pääosin Aasian maista ja vienti kaikkiin maanosiin ja useisiin maihin nettiyhteyksien kautta.

– Lähes aina tavatessamme ensimmäinen kysymykseni on jälleenmyyntiverkoston kokoa koskeva. Jälleenmyyntiverkosto on laajentunut huimasti jokaisen, noin kuukauden välein tapahtuvan, tapaamiskertamme välillä. Nyt hätyytellään jo kolmensadan jälleenmyyjän määrää. Eniten jälleenmyyjiä on USA:ssa ja Suomessa. Vaikka USA:n markkinat ovat perinteisesti haastavia, on siellä pärjätty näillä tuotteilla verrattain hyvin. Aluksi monet ulkomaankaupan menettelyihin liittyvät seikat: toimitusehdot, kansainvälisten sopimusten sisällöt, vienti- ja tuontidokumentit ja logistiikka olivat tärkeitä tarkastelukohteita. Keskustelimme myös paljon immateriaalioikeuksista ja tuotteen suojaamisesta kansainvälisillä markkinoilla, Kirsti kertoo.

Mentoroinnissa hän kiinnittää huomiota myös tuotantoprosessin järjestämiseen, tuotevalikoimaan ja varaston kiertoon. Tuotevalikoimassa silikonikaapelit muodostavat tärkeimmän tuoteryhmän, jota täydennetään muilla oheistuotteilla.

Ulkomaankaupassa taas erilaiset lomakaudet, esimerkiksi kiinalainen uusivuosi, pitää huomioida tilauksia tehtäessä.

– Olemme myös keskustelleet hinnoittelun periaatteista ja hintojen tarkistamiseen olen yrityskummina antanut ohjeita. Markkinointi tapahtuu epäsuoran markkinoinnin ja nettimarkkinoinnin keinoin ja toimii mielestäni oikein hyvin. Lisäksi olen painottanut yrittäjän jaksamisen ja vapaa-ajan tärkeyttä.

– Näin yrityskummin näkökulmasta minulla on ollut erityinen ilo seurata Johannan yrityksen nopeaa laajenemista ja tähänastista menestyksestä. Yrityskummina olen voinut tuoda hänelle ulkopuolista näkökulmaa ja samalla siirtää omalla työurallani kertynyttä kokemusta eteenpäin, sanoo Kirsti.

Yrityskummia voi hakea Suomen Yrityskummien valtakunnallisen verkkosivun kautta www.yrityskummit.fi.