26.09.2023

Vuoden Uusyrittäjä 2023 -kilpailu käynnistyy – Ehdolla upeita yrittäjiä ympäri Suomen

Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus.

Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa. Raadin valitsema Vuoden Uusyrittäjä saa 5 000 euron ja yleisön suosikki 2 500 euron rahapalkinnon.

Vuoden 2023 finalistit ovat: 

Ehot Oy, Ville RouhiainenTommi Mustonen ja Matti Kortelainen, Mikkeli

Yrityksellä on 6-paikkainen erityisen huolenpidon pysäytysyksikkö erittäin haastavassa tilanteessa oleville huostaanotetuille lapsille sekä 7-paikkainen vaativan tason pitkäaikaisen asumisen yksikkö vastaaville asiakkaille. Samassa kiinteistössä on lisäksi kaksi itsenäistymisasuntoa.

Huoltoasema Behm Oy, Miia Behm ja Joni Behm, Kerimäki

Huoltoasemalla on perinteiset kahvila-, autonpesu- ja Veikkauspalvelut sekä ST1:n polttoaineet. Asemalta löytyy myös pienkonekorjaamo, joka huoltaa, korjaa ja myy mm. perämoottoreita, sähköpyöriä ja moottorikelkkoja.

KX-Treeshears Oy, Kimmo Tossavainen, Äänekoski

Yritys tarjoaa kansainvälisille markkinoille kilpailukykyisen, hyvillä käyttöominaisuuksilla varustetun energiapuukouran, jonka elinkaarta on saatu pidennettyä patentoidun moduulirakenteen ansiosta.

Nälkäviulu Oy, Anssi Nykänen ja Antti Ojala, Leppävirta

Nälkäviulu urakoi metsänhoidon palveluja – raivausta, terveyslannoitusta ja metsänviljelyä – UPM Metsälle sekä yksityisille metsänomistajille UPM Metsän edustajina.

Uniaika Oy, Sari Kapanen, Kuopio

Uniaika tarjoaa matalan kynnyksen palveluina uniongelmien ja väsymyksen hoitoa etäpalveluiden avulla ympäri Suomen. Uniajalla on myös verkkokauppa uniapneahoidon cpap-laitteille ja hoitotarvikkeille.

Wellmedic Oy Ab, Marta Backlund, Mustasaari

Wellmedic tarjoaa laadukasta paikallista terveydenhoitoa lähellä asiakasta.

Erilaisia yrittäjätarinoita ympäri Suomen 

Alueelliset Uusyrityskeskukset ilmoittavat valtakunnalliseen kilpailuun oman ehdokkaansa, joista kilpailun raati valitsee finalistit. Tänä vuonna kilpailuun tuli toistakymmentä hyvää ehdokasta eri puolilta Suomea. 

– Vuoden Uusyrittäjä -kilpailu on perinne, joka juontaa juurensa 1990-luvulle. Tavoitteenamme on upeiden yritysten lisäksi nostaa esiin perustamisneuvonnan tärkeys yrittäjyyden alkutaipaleella. Uusyrityskeskusten kautta perustetaan tutkitusti kannattavampia ja elinvoimaisempia yrityksiä – ja niitä Suomi tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa, kertoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Piia Malmberg.

Raati valitsi loppusuoralle ja yleisöäänestykseen menevät finalistit yritysidean, yrittäjäasenteen ja yrityksen tunnuslukujen perustella.

– Vuoden 2023 finalistit tulevat erilaisista taustoista. Mukana on esimerkiksi yrityskaupalla yrittäjäksi tulleita yrittäjiä, sosiaali- ja terveysalan yrittäjiä sekä luonnon äärellä työskenteleviä yrittäjiä. Tämä variaatio tuo esille paitsi yrittäjyyden monimuotoisuuden, myös siihen vaadittavan laajan asiantuntijuuden verkostossamme, iloitsee Malmberg. 

Tutustu finalisteihin tarkemmin nettisivuillamme https://uusyrityskeskus.fi/suomen-uusyrityskeskukset-ry/vuoden-uusyrittaja/ .

Omaa suosikkiasi pääset äänestämään tästä: https://link.webropol.com/s/vuodenuusyrittaja2023

Vuoden Uusyrittäjä valitaan palkitsemistilaisuudessa 1.11.2023 Helsingin Musiikkitalolla.

Lisätietoja:

Piia Malmberg
toimitusjohtaja
Suomen Uusyrityskeskukset ry

piia.malmberg@uusyrityskeskus.fi
0440309850