01.02.2024

Uusia yhteistyökumppaneita Suomen Uusyrityskeskusten verkostoon 

Finnvera sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tekevät yhteistyötä Suomen Uusyrityskeskukset ry:n kanssa tukeakseen uusia yrityksiä ja yrittäjiä 

Finnvera on suomalaisen yritysunelman asialla 

Suomen valtion omistama rahoitusyhtiö Finnvera on vahvasti suomalaisen yritysunelman asialla – syntyy sitä, mitä ei muuten syntyisi. Finnveran toiminnan painopisteinä ovat aloittavien yritysten lisäksi myös kasvavat ja kansainvälistyvät yritykset sekä vientiyritykset, mukaan lukien omistajanvaihdokset ja muut muutostilanteet.  

Finnverassa korostetaan uusien yritysten merkitystä kaikissa kokoluokissa, erityisesti työpaikkoja luovien yritysten osalta. 

– Meillä on Uusyrityskeskusten kanssa yhteinen intressi olla aloittavien yritysten ja yrittäjien taustatukena. Huolellinen suunnittelu ja valmistautuminen auttavat liiketoiminnan käynnistämisen lisäksi myös rahoituksen järjestymisessä, sanoo Finnveran aluepäällikkö Elisa Sipponen.  

Kilpailu- ja kuluttajavirasto ehkäisee ongelmia jo ennalta 

KKV tarjoaa kuluttajille ja yrityksille tietoa ja toimintaohjeita, jotka ehkäisevät ongelmia jo ennalta.  

Uudessa yhteistyössä keskitytään erityisesti tarjoamaan yrittäjille käytännönläheisiä ohjeita, jotka tukevat kuluttajansuojan huomioimista liiketoiminnassa. Samalla edistetään kestävää liiketoimintaa erityisesti kuluttajien kanssa kauppaa tekevien yritysten keskuudessa.   

Uudessa yhteistyössä keskitytään erityisesti tarjoamaan yrittäjille käytännönläheisiä ohjeita, jotka tukevat kuluttajansuojan huomioimista liiketoiminnassa. Samalla edistetään kestävää liiketoimintaa erityisesti kuluttajien kanssa kauppaa tekevien yritysten keskuudessa. KKV:n verkkosivujen lisäksi KKV Kampuksen verkkokurssit antavat yrittäjille arvokasta tietoa markkinoinnista, sopimuksista, laskutuksesta, asiakaspalvelusta ja reklamaatioista.  

– Kuluttajansuojan pelisääntöjen tunteminen helpottaa arjen pyörittämistä kuluttajakaupassa ja kasvattaa asiakkaiden luottamusta, sanoo KKV:n johtaja Miina Ojajärvi

Kumppanuudet tukevat Suomen Uusyrityskeskusten strategisia tavoitteita

Suomen Uusyrityskeskukset ry on iloinen siitä, että uusyrityskeskukset yhdistävät voimansa Finnveran sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa. Finnveran rahoitusratkaisut ovat yrittäjille merkittäviä yrityksen eri vaiheissa ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto varmistaa markkinoiden tehokkaan ja reilun toiminnan. 

– Kumppanuudet tukevat strategista tavoitettamme mahdollistaa Suomen vaurastuminen elinvoimaisen yrittäjyyden avulla, sanoo Suomen Uusyrityskeskusten toimitusjohtaja Piia Malmberg.

Lisätietoja: 

Suomen Uusyrityskeskukset ry, toimitusjohtaja Piia Malmberg  
piia.malmberg@uusyrityskeskus.fi, puh. 044 0309 850 

Finnvera Oyj, aluepäällikkö Elisa Sipponen 
elisa.sipponen@finnvera.fi, puh. 029 460 2834 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV, johtava viestintäasiantuntija Sakari Seppälä  
sakari.seppala@kkv.fi, puh. 029 505 3179