13.02.2020

Rakkaus rypäleeseen käynnisti uran yrittäjänä

Nina Puustinen oli 23-vuotias muuttaessaan syntymämaastaan Georgiasta Suomeen. 15 vuotta myöhemmin hän on georgialaisia viinejä maahantuovan Geotra Oy:n perustaja, omistaja ja toistaiseksi myös sen ainoa työntekijä.

Valtiotieteilijä ja tulkki etsi pitkään omaa alaansa

Nina opiskeli Georgiassa valtiotieteitä ja kieliä, kun ei oikein osannut päättää kumpi kiinnostaisi enemmän. Kesken opintojensa Nina tapasi tulevan aviomiehensä vuonna 2000 ja kolmen vuoden päästä pariskunta muutti miehen kotimaahan Suomeen.

Nina opiskeli, muutti miehen työn takia välillä viideksi vuodeksi Venäjälle, sai kaksi lasta, valmistui valtiotieteiden maisteriksi ja kielenkääntäjäksi, teki töitä tulkkina ja pienen turkisliikkeen myyjänä.

– Turkisliikkeessä sain tuntumaa siihen, miten yrittäjänä toimitaan. Alana se ei silti tuntunut omalta, joten en halunnut tarttua omistajan tarjoamaan mahdollisuuteen ostaa liike omaksi. Opin omistajalta kuitenkin valtavan paljon.

Eloisa ja puhelias Nina taitaa niin georgian, venäjän, englannin kuin suomen kielen. Tulkkauskaan ei silti tuntunut omalta jutulta. Asiointitulkkaus on henkisesti hyvin vaativaa eikä sitä välttämättä jaksa tehdä niin paljoa, että siitä saisi elantonsa.

Tanssii ruoan kanssa

Myyjänä tehdyn työn myötä kipinä yrittäjyydestä jäi kuitenkin kytemään Ninan ajatuksiin. Nina oli huomannut, ettei Suomesta saanut hyviä georgialaisia viinejä, vaikka viininviljelyssä Georgialla on todella vankka perusta – maassa on tiettävästi maailman vanhin viininvalmistusteollisuus jo noin 8000 vuoden takaa. Niinpä Nina ryhtyi järjestelmällisesti tutkimaan kotimaansa viinitarhoja. Perhe matkusti kaikilla lomillaan Georgiaan ja vuosien ajan Nina perehtyi paikalliseen viinintuotantoon.

Kymmenessä vuodessa Besinin viinitilan viinit hioutuivat sellaisiksi, että Nina halusi tuoda niitä Suomeen.

– Hinta-laatusuhde on niissä todella hyvä. Rakastan sisältäkin punaista saperavi-rypälettä. Ja viini suorastaan tanssii ruoan kanssa! Toisin kuin Suomessa, Georgiassa on hyvin yleistä nauttia viinilasillinen päivällisellä myös arkisin.

Sopu perheessä on yrittäjälle kaikkein tärkeintä

Geotra Oy sai vihdoin alkunsa keväällä 2018. Yrityksen perustamisessa YritysVantaan Marketta Korhosen apu osoittautui korvaamattomaksi. Hän auttoi Ninaa niin liiketoimintasuunnitelman tekemisessä kuin asioinnissa Finnveran kanssa. Loppujen lopuksi Geotra sai sekä Finnveran alkutakauksen että starttirahan ja myöhemmin Nina hyödynsi vielä mahdollisuuden Startti plussaan. Nykyään Geotra markkinoi tuotteitaan Facebookissa ja Instagramissa.

Nina työskentelee kotona. Viikoittain hän ajaa myös Orimattilaan, jossa sijaitsee Geotran varasto. Nina hoitaa yrityksessä kaiken itse: ostot, kuljetukset jälleenmyyjille, paperityöt, verkkokaupan, markkinoinnin. Ilman aviomiehen tukea tämä ei olisi mahdollista.

– Perheelliselle yrittäjälle on tärkeää, että perheessä vallitsee sopu. Jos on mitä tahansa ristiriitoja, yritystä ei kannata perustaa. Tosin ihan täydellistä tilannetta tuskin koskaan tulee, joten sitten pitää vain päättää ja aloittaa.

Nina itse kypsytteli päätöstään pitkään, koko sen kymmenen vuoden ajan, jonka perhe kesäisin matkaili Georgiassa. Mutta kun päätös vihdoin oli tehty, siitä ei enää peräännytty.

Vieläkin kipinöi

Parasta yrittäjyydessä on Ninan mielestä riippumattomuus ja se, että saa itse päättää aikatauluistaan. Kotitoimistoa voi rauhassa pyörittää lasten ollessa tarhassa ja koulussa.

– Rohkeus yrittämiseen tulee uskosta omaan tuotteeseen. Pitää olla kipinää siihen mitä tekee.

Välillä Nina haaveilee Geotran laajentamisesta myös muiden georgialaisten elintarvikkeiden maahantuontiin. Vielä ei ole kuitenkaan sen aika. Mutta kipinä, se on edelleen tallella.