20.12.2022

Suomen Nuorkauppakamarit mukaan Uusyrityskeskusten verkostoon

Suomen Nuorkauppakamarit ry on osa kansainvälistä, sadassa eri maassa toimivaa Junior Chamber International (JCI) -järjestöä. Nuorkauppakamari tarjoaa aloittaville yrittäjille aktiivisen alustan, jossa kehittää omaa osaamistaan niissä taidoissa, joita yrittäjyys vaatii.

Positiivista muutosvoimaa

Nuorkauppakamarin jäseninä on 18–40-vuotiaita aktiivisia nuoria aikuisia. Aloittaville yrittäjille juuri nuorkauppakamari voi olla se kasvualusta, joka mahdollistaa ja rohkaisee ryhtymään yrittäjäksi.

– Haluamme rakentaa maailmaa, missä johtajuus ei ole vain titteli, vaan parempia tekoja ja vastuun kantamista. Vuosittain toteutettavalla Tuottava Idea -kilpailullamme haluamme myös nostaa esiin uusia liikeideoita ja innovaatioita sekä korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Muutosta voidaan tehdä vain yhteistyöllä ja uskomme, että yhdessä Uusyrityskeskus-verkoston kanssa voimme vaikuttaa positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan ja luoda kestävää muutosta parempaan, sanoo Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallinen varapuheenjohtaja Taru Mikkonen.

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Piia Malmberg on iloinen Suomen Nuorkauppakamarin jäsenyydestä ja panoksesta verkoston toiminnassa.

– Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia, rohkeita yrittäjiä. Yhdessä nuorkauppakamareiden kanssa voimme vahvistaa nuorten aikuisten valmiuksia toimia vastuullisesti niin oman yrityksensä kuin yhteiskunnan kannalta. Toivomme, että nuorkauppakamareiden jäsenet löytävät maksuttomat Uusyrityskeskusten neuvontapalvelut ympäri Suomen ja kiinnostuvat yhteistyön myötä yrittäjyydestä entistä enemmän.

Suomen Uusyrityskeskukset ry on kattojärjestö 31 alueelliselle Uusyrityskeskukselle, joissa tarjotaan maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille.

Lisätietoja:
Suomen Uusyrityskeskukset ry, toimitusjohtaja Piia Malmberg
piia.malmberg@uusyrityskeskus.fi, puh. 044 0309 850

Suomen Nuorkauppakamarit ry, toiminnanjohtaja Sini Havukainen
sini.havukainen@jci.fi, puh. 040 9606 650