27.01.2021 | Susanna Kallama

Unelmista onnistumisia

Suomen Uusyrityskeskukset ry:ssä uusi vuosi on aloittanut matkan kohti uusia strategisia tavoitteita. Valmista ei tule hetkessä, mutta töitä tavoitteiden eteen teemme määrätietoisesti.

Uusyrityskeskukset lunastavat brändilupauksen – Yhdessä yritys onnistuu.

Uudistunut ilme ja nettisivumme www.uusyrityskeskus.fi julkaistiin joulukuussa 2020. Tänä vuonna tavoitteemme on, että uusi ilme ja logo näkyvät kattavasti koko verkostossamme.

Uuden brändin mukaisesti puhumme yrittäjyydestä selkeästi, rehellisesti ja positiivisesti. Uusyrityskeskukset ovat helposti lähestyttäviä ja kaikille avoimia, joten haluamme myös viestinnässä antaa tilaa aidoille yrittäjille ja yritysneuvojille.

Brändilupaukseen liittyy laatujärjestelmämme ja -ohjeistuksen päivittäminen. Perusasiat ovat tukevasti kohdillaan, mutta toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia, jotka vaativat myös laatukäsikirjan päivittämistä.

Enemmistö yrittäjyyttä suunnittelevista käyttää Uusyrityskeskuksen palveluja.

Uusyrityskeskukset seuraavat säännöllisesti asiakastyytyväisyyttä. Asiakaspalaute on loistavaa. Asteikolla 1–5, arvosana on poikkeuksetta yli 4, keskiarvo 4,6. Haasteena on se, ettei Uusyrityskeskusten maksuttomia palveluja tunneta riittävän laajasti.

Tällä hetkellä vajaa 20 prosenttia kaikista yrityksistä perustetaan Uusyrityskeskusten kautta. Kun huomioidaan tytäryhtiöiden perustajat tai sarjayrittäjät yms., jotka eivät aidosti kuulu Uusyrityskeskusten potentiaalisiin asiakkaisiin, voidaan arvioida, että ”markkinaosuutemme” olisi hieman yli 20 prosenttia. Alueellisia eroja on, joillakin alueilla Uusyrityskeskusten kautta perustettujen yritysten osuus on jo nyt 40 prosentin tuntumassa.

Kuilua tavoitteeseen kuitenkin on. Panostamme tänä vuonna aikaisempaa enemmän markkinointiin. Viethän sinäkin osaltasi viestiä Uusyrityskeskuksista eteenpäin.

Suomen Uusyrityskeskukset ry on vetovoimainen verkosto.

Suomen Uusyrityskeskukset ry on 30 Uusyrityskeskuksen ja yli 50 yhteisön verkosto. Tällä hetkellä Uusyrityskeskusten toiminta-alue kattaa noin 155 kuntaa ja yli 80 prosenttia väestöstä. Uutta kestävää yrittäjyyttä tarvitaan koko Suomessa ja verkostoa pitää entisestään vahvistaa.

Suomen Uusyrityskeskukset ry on osaava, uudistuva, aktiivinen ja toisiltaan oppiva verkosto.

Verkoston voima on siinä, että se on enemmän kuin osiensa summa. Koronan jatkuminen tuo omat haasteensa verkoston vuorovaikutuksen kehittämiselle, mutta ei anneta sen lannistaa – pidetään yhteyttä digitaalisesti. Uusi neuvottelukuntamme kokoontuu tänä vuonna neljä kertaa. Tavoitteena on, että neuvottelukunnasta rakentuu elävä foorumi uusyrittäjyyteen liittyvälle keskustelulle.

Uusyrityskeskus-toiminnan rahoitus on vakaa.

Suomen Uusyrityskeskukset ry:lle vakaa rahoitus tarkoittaa vastuullista taloutta. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että pyrimme vakuuttamaan päättäjät ja vaikuttajat yhteiskunnan eri tasoilla siitä, että Uusyrityskeskus-toimintaan kannattaa panostaa.

Erityisen tärkeitä uudet yritykset ja uusi yrittäjyys on, kun rakennamme uutta kasvua ulos koronasta. Myös siihen tarvitsemme yhteistyötä – yhdessä yritys onnistuu.

Susanna Kallama
Kirjoittaja on Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja.