02.06.2023 | Timo Rajakaltio

Kysyvä ei tieltä eksy

Kun tämän päivän yrittäjää ajatellaan, herää usein kysymys, miten hän pärjää arjessa. Se, miten yrittäjyyteen päädytään, vaikuttaa oleellisesti siihen, miten yritys menestyy ja kehittyy.

Yrittäjyyteen voi johtaa kutsumus, oma intressi, sukupolven vaihdos tai työtilanteen muutos, jolloin yrittäjäksi ryhdytään irtisanomisen kautta. Kaikissa näissä tapauksissa on yrittäjän suhtautumistapa ratkaiseva: se miten hän kokee yrittäjyyden, ohjaako sitä palava into ja onko yrittäjä valmis ottamaan vastaan toisten neuvoja. Kaiken takana tulee olla tahtotila, joka vie eteenpäin ja takaa yrittäjälle elannon.

Yrittäjä on vastuussa yrityksensä kehittymisestä

Kun yritys aloittaa toimintansa, on sille tehtävä liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvä budjetti. Meille jokaiselle raha-asiat ovat hyvin henkilökohtaisia asioita eikä niistä keskusteleminen ole aina helppoa. On silti ensiarvoisen tärkeätä, että voi jakaa jonkun kanssa myös tilinpäätöstiedot ja tutkiskella eri syitä yrityksen taloudellisen tilanteen arvioimiseksi. Tällainen ulkopuolinen taloudellisen tilanteen läpikäynti toisen henkilön kanssa voi tuoda yrityksen toiminnalle jatkuvuutta ja näkemystä eri rahoitusvaihtoehdoista. Usein kun kertoo ongelmasta jollekin, niin siinä keskusteltaessa asia avautuu uudella lailla myös itselle.

Jokainen yrittäjä on lisäksi vastuussa oman yrityksensä kehittymisestä, johtamisesta. Johtaminen on kuitenkin monelle pienyrittäjälle vieraalta tuntuva sana. Mutta ilman johtajuutta yritys ajautuu karikolle. Ei riitä, että yrittäjä kehittää vain oman alansa taitoja, on myös osattava kuunnella asiakasta: millaisia kokemuksia asiakkailla on yrityksen toiminnasta ja yrityksestä. Näillä asiakaskokemuksilla on valtava merkitys tämän päivän yritysmaailmassa, koska tarjonta, alalla kuin alalla, lisääntyy ja asiakkaan käyttötottumukset muuttuvat. Asiakaskäyttäytymisestäkin on hyvä luottamuksella keskustella jonkun toisen kanssa, saada vahvistusta siihen, mitkä kaikki asiat ovat vaikuttaneet saatuun palautteeseen ja onko palaute oikeudenmukaista.

Yksinyrittäjänkään ei tarvitse jäädä yksin

Suurin osa mikroyrityksistä on yhden hengen yrityksiä ja samalla yrittäjät kokevat olevansa yksinäisiä. Ei välttämättä ole hallitusta, joka patistaisi tekemään vuosisuunnitelmaa tai edes kunnon budjettiseurantaa. On ehkä eletty kädestä suuhun -systeemillä ja yrityksen kehittäminenkin on saattanut jäädä. Asioita ei kuitenkaan tarvitse hautoa yksin eikä neuvojen kysymistä kannata lykätä liian pitkälle. On hyvä saada apua jo ennen kuin tili on tyhjä tai itse sairastuu. Toisaalta myös hyvin menestyvä yrittäjä voi kaivata vertaistukea tekemiselleen.

Apua ja tukea saa esimerkiksi Suomen yrityskummeilta. Yrityskummit ovat kokeneita yrittäjähenkisiä ihmisiä, joilla on halu kehittää yrityksen liiketoimintaa sekä tukea yrittäjää päätöksenteossa. Täysin luottamuksella ja maksuttomasti. Apua kannattaa pyytää – kysyvä ei tieltä eksy.   

Timo Rajakaltio
Kirjoittaja on yrityskummi ja Suomen Yrityskummit ry:n hallituksen jäsen