Kaikkia riskejä ei yrittäjäkään kanna yksin
Yrittäjyyteen kuuluu mahdollisuus päättää työstään enemmän kuin toisen palveluksessa. Siksi on luontevaa, että kukin yrittäjä ajattelee varautuvansa tuleviin riskeihin omalla tavallaan.
Niinpä liki jokainen yrittäjä neuvottelee rahoitusta, luo yhteistyöverkostoja ja ottaa vielä vakuutuksiakin aina vaanivien vahinkojen varalle. Niistä saa tukea ja varmuutta, että hyvin tehty työ tuottaa asiakkaiden luottamusta ja tulosta.
Asianmukaiset ja turvalliset puitteet parantavat edellytyksiä muuttaa liikeideat toimivaksi yritykseksi. Vakaus on tärkeää, koska usein yrittäjän ansiot saadaan epäsäännöllisesti ja jopa taannehtivasti.
Parhaassa tapauksessa yrittäjälle kertyy varallisuutta ja hänen yritykselleen myyntiarvoa, jotka kantavat vielä oman toiminnan päätyttyä. Yritys on tekijälleen elämäntyö, mutta se ei kuitenkaan ole koko elämä. Lopulta vain harvan yrityksen menestys kannattelee tekijäänsä kaiken ikää.
Vanhuus ei ole ainoa varauduttava riski
Vanhuus siintää vielä kaukana viisikymppiselläkin yrittäjällä. On toki kannustavaa, kun kokee jatkavansa vielä pitkään, mutta aina elämän käsikirjoitus ei mene toivotulla tavalla. Yrittäjien oman iskelmän kertosäekin kertoo tästä totuudesta: ”Harva meistä on rautaa, moni taipua saa!”
Jo ennen vanhuutta voi tulla vakava sairaus tai ennenaikainen kuolema. Vaikka yrittäjän täytyy sietää riskejä, tällaisten asioiden kanssa hänen ja hänen perheensä ei tarvitse jäädä yksin.
Työeläketurva on kokonaisuus
Lakisääteisistä työeläkkeistä kertyvä turva on ensiarvoisen tärkeä.
Mutta miksi monikko: työeläkkeet? Siksi koska usein törmää uskomukseen, että yrittäjälle kertyisi eläkettä vain YEL-vakuutuksesta.
Tosiasiassa työeläketurva on kokonaisuus. Kun eläkettä tarvitsee, siihen lasketaan mukaan palkkatyöstä kertyneet ansiot ja myös erilaiset elämänvaiheet, lapsenhoito, opiskelu jne., jolloin tienaamisesta on täytynyt pitää vähän taukoa. Samoin sivutoimiset ansiot vankentavat eläkettä, olivat ne sitten palkka- tai yrittäjätyötä.
Työeläkettä tarkistetaan palkkakertoimella sen ajan raha-arvoon, kun sitä aletaan maksaa. Samoin työkyvyttömyyseläkkeen määrä lasketaan ikään kuin eläkkeelle olisi jäänyt vasta vanhuuseläkeiässä. Lisäksi on syytä huomata, että aktiiviajan sosiaalietuudet ovat sidoksissa yrittäjän YEL-työtuloon.
Tällaista lakiin perustuvaa turvaa ei sisälly esimerkiksi oman yrityksen myyntiarvoon eikä muullekaan yrittäjäuran aikana hankitulle varallisuudelle tai sijoituksille.
Yrittäminen on itsessään riskialtis laji. YEL-maksujen hoitaminen ei ole läpihuutojuttu, vaikka alennukset, verovähennykset ja joustot antavatkin vetoapua.
Silti YEL-vakuutuksen alimitoittaminen on huonoa yrittäjäriskiä, jos vaakakuppiin asettaa työeläkkeen varmuuden ja pitkäkestoisuuden, lopulta sen elinikäisen turvan.
Kimmo Kontio
Kirjoittaja toimii viestinnän asiantuntijana Eläketurvakeskuksessa.