Uusi jäsen verkostoon tukemaan yrittäjyyttä
Kuntoutusalan yrittäjien etujärjestönä yli 50 vuotta toiminut Suomen Kuntoutusyrittäjät ry on hyväksytty jäseneksi Uusyrityskeskusten verkostoon.
Kuntoutuksen toimialalle syntyy tiuhaan yrityksiä ja ala on yhteiskunnallisesti merkittävä. Yrityksiä perustetaan laajasti eri terapia-aloille, kuten esimerkiksi fysioterapiaan, puheterapiaan, psykoterapiaan, toimintaterapiaan, ravitsemusterapiaan ja kuulon kuntoutukseen.
Suomen Kuntoutusyrittäjät ry haluaa olla mukana tukemassa yrittäjiä alkutaipaleen lisäksi koko yrittäjyyspolun matkalla.
– Suomi tarvitsee erityisesti terveydenhuoltoalalla yksityisiä yrityksiä, jotta kuntoutus saadaan järjestettyä sitä tarvitseville. Me haluamme keventää yrittäjän takkaa ja luoda tukea ja turvaa, jotta yrittäjä saa keskittyä tärkeimpään eli asiakastyöhön, sanoo Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Anna Nurmi-Lehto.
Uusi kumppanuus vahvistaa myös uusyrityskeskusverkoston yritysneuvojien tietämystä toimialan erityispiirteistä.
– Sote-alan lisääntyvään yrittäjyyteen liittyy erityispiirteitä, joista yritysneuvojien on hyvä olla tietoisia ja Kuntoutusyrittäjillä on alasta paljon ymmärrystä. Kuntoutusyrittäjät tukee jäseniään monin tavoin sekä järjestää heille yrittäjyyskoulutusta, joten tämä yhteistyö edesauttaa sote-alan yrityksiä entistä parempaan ja vahvempaan liiketoimintaan, iloitsee Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Piia Malmberg.
Lisätietoja:
Suomen Uusyrityskeskukset ry, toimitusjohtaja Piia Malmberg
piia.malmberg@uusyrityskeskus.fi, puh. 044 0309 850
Suomen Kuntoutusyrittäjät ry, toiminnanjohtaja Anna Nurmi-Lehto
anna.nurmi-lehto@kuntoutusyrittajat.fi, puh. 044 548 9753
Suomen Uusyrityskeskukset ry on yhteisjärjestö 34 paikalliselle ja alueelliselle Uusyrityskeskukselle ja yrityspalvelutoimijalle, jotka tarjoavat maksutonta yritysneuvontaa kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille. Suomen Uusyrityskeskukset ry tukee paikallisia keskuksia laadukkaan ja ammattitaitoisen yritysneuvonnan järjestämisessä sekä toimii alkavan yrittäjyyden edunvalvojana. 35 toimintavuoden aikana uusyrityskeskusverkoston avulla on perustettu noin 200.000 uutta yritystä, joiden kautta on luotu arviolta 500.000 työpaikkaa.