Tavoitteena paras
Ehot Oy:ta perustettaessa tavoitteena oli tuottaa Suomen parasta vaativaa lastensuojelupalvelua. Lisäksi siitä on tullut työpaikka, jossa yrittäjien lisäksi viihtyvät myös lapset ja henkilökunta.
Yrityksen takana on kolme koulu- ja työkaverusta; Ville Rouhiainen, Tommi Mustonen ja Matti Kortelainen. Villellä oli entuudestaan jo yrittäjäosaamista, Tommi on lastensuojelun vahva asiantuntija ja Matilla puolestaan on erityisesti kokemusta vaativasta lastenohjaustyöstä.
– Turhauduimme tahoillamme siihen, etteivät asiat tuntuneet menevän alalla oikeaan suuntaan. Meillä oli halu tehdä asiat paremmin niin lasten osalta kuin parantaa myös alan julkisuuskuvaa. Lisäksi koimme, että sopivalla henkilöstöresursoinnilla olisi mahdollista saada parempia tuloksia, yrittäjät kertovat.
Yrityksellä on Mikkelissä kuusipaikkainen erityisen huolenpidon pysäytysyksikkö erittäin haastavassa tilanteessa oleville huostaanotetuille lapsille, sekä seitsenpaikkainen vaativan tason pitkäaikaisen asumisen yksikkö. Lisäksi kiinteistössä on kaksi itsenäistymisasuntoa.
Kullanarvoinen apu alkuun
Lastensuojelun alalla perustamisprosessi on pitkä. Heli Tavasti Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksesta painottaakin, että silloin pohjatyö ja kaikki varhaisessa vaiheessa hyvin tehty suunnittelu ovat erittäin tärkeitä. Tällöin vahva ammatillinen osaaminen korostuu, kuten Ehotin tapauksessa.
Vaikka kolmikosta Villellä olikin entuudestaan jo yrittäjäkokemusta, kiittelevät yrittäjät Uusyrityskeskukselta saadusta tuesta yrityksen alkutaipaleella. Esimerkiksi sopiva tilitoimisto löytyi Uusyrityskeskuksen kautta.
– Tämä oli konkreettinen, kullanarvoinen apu meille. Olemme kasvaneet voimakkaasti, jolloin asiantunteva tilitoimisto on ollut tärkeä. Lisäksi tämä kontakti poiki meille myöhemmin sattumalta mahdollisuuden laajentaa kiinteistöpuoltamme, Ville kertoo.
Helin mukaan tilitoimisto on yrittäjälle erittäin tärkeä kumppani, joten heti alussa kannattaa varmistaa, että tilitoimiston väen kanssa ajatukset menevät yksiin. Lisäksi tilitoimiston osaamisen ja resurssien pitää kohdata yrittäjän tarpeisiin.
– Päätös on tärkeä, mutta ei lopullinen, sillä tilitoimistoa voi tarvittaessa myös vaihtaa, hän painottaa.
Näytön paikka
Yrittäjien tavoite on tuottaa lasta kunnioittavaa ja yksilölliset tarpeet huomioivaa palvelua. Kuitenkin vähintään yhtä tärkeässä asemassa on henkilöstö, jonka pidosta on tullut yritykselle kunnia-asia. Resursseihin panostetaan, ja henkilöstöä on merkittävästi enemmän mitä toimilupa vaatisi.
– Haluamme näyttää koko Suomelle, että näin on mahdollista tehdä ja onnistua, ja että tätä kaikkein vaativinta lastensuojelutyötä pystyy tekemän niin, että henkilöstö kestää. Henkilöstöllä pitää olla myös mahdollisuus kehittää toimintaa, he sanovat.
– Teimme viihtyisän työpaikan, mutta ennen kaikkea lapsille lapsuuden, Matti painottaa.