14.02.2022

Kasvu ja laatu kulkevat käsi kädessä

HR Mentor sai alkunsa, kun kolme entistä kollegaa ja henkilöstöpalvelualan ammattilaista päätti kokeilla omia siipiään ilman, että lasikatto tulee vastaan. Yrittäjänä ideoita saa toteuttaa vapaammin kuin palkkatyössä.

Aina on varaa parantaa. Kuopiossa ja Joensuussa toimiva henkilöstöalan asiantuntijayritys HR Mentor ei koskaan ajattele, että nyt on riittävän hyvä.

– Meille yrityksen kehittäminen on jatkuva prosessi. Koko ajan kehitetään, mitataan ja seurataan tuloksia, kertoo Päivi Savolainen, yksi yrityksen kolmesta perustajasta ja osakkaasta. Yrityksen kaksi muuta perustajaa ovat Mervi Okkonen ja Kirsi Tikkanen.

HR Mentor kerää jatkuvasti asiakkailta palautetta, jonka avulla vaikkapa rekrytointikokemuksesta voitaisiin tehdä vieläkin sujuvampi, läpinäkyvämpi ja inhimillisempi. Yritys on esimerkiksi teettänyt oppilaitosyhteistyönä kyselyn kaikille vuoden aikana haastattelussa käyneille.

– Luimme palautetta posket punaisina yltäkylläisistä kiitoksista. Siitä huolimatta haluamme jatkuvasti tehdä asiat vieläkin paremmin.

Päivi painottaa läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. Käyttöön on otettu muun muassa ohjelmisto, joka automaattisesti viestii työnhakijoille, missä vaiheessa hakuprosessi kulloinkin on.

Yrittäjäkin kaipaa lomaa

HR Mentorin kolmikko haluaa lisätä inhimillisyyttä työelämässä. Päivi huomauttaa, että koska työ on valtava osa ihmisten arkea, työn hakemisen ja saamisen kokemuksella sekä työssä viihtymisellä on merkittävä vaikutus elämänlaatuun yleisesti.

Samasta syystä HR Mentor kehittyy ripeästi, mutta kasvaa tasaisen maltillisesti. Savolaisen mukaan kasvutavoitteita kyllä on, mutta niihin ei koskaan pyritä laadun kustannuksella.

– Kasvua voisi hakea reilumminkin, mutta olemassa on se riski, ettei laatua pystytä pitämään halutulla tasolla.  Haluamme kasvaa ja kasvattaa liikevaihtoa, mutta perälauta ei saa vuotaa.

Maltillisuus auttaa myös siinä, että yrittäjät itse voivat pitää työmäärän kohtuullisena. Päivi sanoo, että haastavinta yrittäjyydessä on ollut työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan. Siksi hänen mielestään on tärkeää, että yrityksessä onnistutaan luomaan kulttuuri, jossa yrittäjälläkin on mahdollisuus päästä lomalle.

Kohti yhteisiä tavoitteita

Alkuvaiheessa HR Mentor sai apua Kuopion seudun Uusyrityskeskuksesta.  Yritysneuvoja Pekka Naumanen kehuu yrityksen vahvuudeksi erityisesti sitä, että osakkaiden osaamiset täydentävät toisiaan. Lisäksi yrittäjillä oli valmiiksi vahva osaaminen omalta toimialalta sekä käytännön kokemusta ja verkostoja.

Pekka korostaa, että jos yrittäjiä on enemmän kuin yksi, osakassopimusten tekeminen ja erityisesti yhteisten tavoitteiden määrittely on tärkeää.

– Usein perustamisvaihe kestää näin hieman kauemmin, mutta asiat kannattaa keskustella perusteellisesti ennen yrityksen perustamista, hän neuvoo.

Myös Päivi pitää hyvänä sitä, että yrittäjät tunsivat toistensa työtavat entuudestaan.

– Ajattelimme kaikki asioista samalla tavalla, ja ideamme palvelusta oli samantyyppinen. Kaikilla oli halu kokeilla omia siipiä ilman, että lasikatto tulee vastaan.