Joogaopettajan polku yrittäjyyteen kulki laskutuspalvelun kautta
Mikkeliläinen Susanna Jordan on ohjannut liikuntaa ja joogaa useiden vuosien ajan. Ensin palkkatöissä, sitten laskutuspalvelun kautta ja maaliskuusta 2019 alkaen omalla toiminimellään. Paluuta entiseen ei enää ole.
Täydellinen valinta kiireisen arjen vastapainoksi
Susanna on aina ollut liikunnallinen ihminen. Joogaopettajan koulutus oli hänelle vuosien haave ja kun aika oli oikea, siihen aukesi mahdollisuus. Susanna on opiskellut myös muita tutkintoja, sillä laajempi näkemys ja monipuolinen koulutus tekee hänestä omien sanojensa mukaan paremman osaajan myös joogaopettajana.
Kun aika oli oikea, kypsyi päätös myös yrittäjyydestä, aluksi harjoittelemalla laskutuspalvelun kautta.
– Kynnys laittaa heti pystyyn toiminimi oli korkea, joten kun kuulin ystävältäni laskutuspalvelusta, tuntui se loistavalta mahdollisuudelta siinä elämäntilanteessa.
Susanna vertaili netissä muutamia laskutuspalveluita tarjoavia yrityksiä ja valitsi itselleen sen, jonka helppous viehätti ja jonka palvelumaksutkaan eivät olleet suuret.
Positiiviset kokemukset rohkaisivat pidemmälle
Laskutuspalvelun kautta Susanna teki töitä muutaman vuoden. Yrittäjämäisestä toiminnasta tuli niin positiivisia kokemuksia, että maaliskuussa 2019 hän rohkaistui perustamaan oman toiminimen. Yritysmuodon valinta, toiminimi, oli alusta asti ollut Susannalla kirkkaana mielessä eikä hän edes miettinyt muita vaihtoehtoja.
Apua toiminimen perustamiseen Susanna sai Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksesta, jossa Heli Tavasti opasti alkavaa yrittäjää. Uusyrityskeskuksissa ollaan yleisesti ottaen iloisia siitä, että nykyään yrittäjyyteen on tarjolla erilaisia polkuja enemmän kuin aiemmin.
– Tuntui, että olin hyvissä käsissä eikä mitään jäänyt epäselväksi. Kävin Helin luona muutamia kertoja ja tunne vain vahvistui, että oikealla polulla olen.
Työ on myös elämäntapa
Jooga ja yrittäjyys ovat Susannalle jo elämäntapa. Yrittäjyydessä ei hänen mielestään ole mitään vaikeaa, kun luottaa omaan osaamiseensa ja tekee itse sen, missä on hyvä. Kirjanpidon Susanna sen sijaan luovutti toisen ammattilaisen käsiin. Hyvällä kirjanpitäjällä on suuri merkitys sille, että yrittäjä saa rauhassa keskittyä toteuttamaan unelmaansa.
Parasta yrittäjyydessä on oma vapaus
Susanna voi yrittäjänä rakentaa työkalenterinsa sellaiseksi, että se sopii muuhun elämään. Työ on tärkeä osa elämää, mutta perhe ja oma hyvinvointi ovat Susannalle vieläkin tärkeämpiä.
Yritystoiminnan riskit ovat Susannalla minimissään. Hän liikkuu itse sinne, minne hänen liikuntapalveluitaan tilataan eikä suuria investointeja ole tarvinnut tehdä. Tämä on osaltaan tuonut rauhaa yrittäjyyteen.
Susanna uskoo käyttävänsä Uusyrityskeskuksen palveluita jatkossakin. Pian on aika myös kasvattaa omaa yritystoimintaa uusien opintojen myötä.
Yrittäjyyttä Susanna suosittelee lämpimästi. Jos yrittäjänä toimiminen alkuun kuitenkin pelottaa, laskutuspalvelu on loistava harjoittelujakso kohti itsenäistä yrittäjyyttä. Susannan sanoin täytyy vain uskoa itseensä ja päästää unelmat lentoon.
– Päivääkään en vaihtaisi pois. Teen sitä mitä rakastan!