03.06.2024 | Kirsi Rouhiainen

Yritystoiminnan riskeiltä voi suojautua monin tavoin – vakuutukset ovat siihen tärkeä keino

Yrityksen riskienhallinta lähtee sen tarkastelemisesta, millaisia vahinkoja yritykselle ja yrittäjälle voi ylipäänsä sattua. Sen jälkeen on pohdittava, millä toimenpiteillä riskejä voi pienentää, ja mitkä riskit haluaa siirtää vakuusyhtiön kannettavaksi vakuuttamalla.

Vahinkoihin varautumista on syytä miettiä kolmella tasolla, joita ovat yrittäjän oma talous, yrityksen talous ja yritystoiminnan jatkuvuus. Yrityksen riskit ja oma sosiaaliturva kannattaa käydä läpi heti yritystoiminnan alkuvaiheessa yhdessä vakuutusalan ammattilaisen kanssa.

Tärkein on yrittäjä itse


Yrittäjän suurin riski on käytännössä yrittäjä itse. Jos hänelle käy jotain, onko siihen varauduttu? Henkilövahinkojen seuraukset ovat usein paljon suuremmat ja niiden vaikutukset laajempia kuin omaisuusvahingoissa.

Yrittäjällä on vapautta, mutta toisaalta myös paljon sellaista vastuuta, joka palkansaajalla kuuluu työnantajalle. Yrittäjä on vastuussa esimerkiksi omasta sosiaaliturvastaan. Yrittäjän sosiaaliturva perustuu lakisääteiseen YEL-maksuun ja vapaaehtoisiin vakuutuksiin. Ne turvaavat paitsi yrittäjää itseään, myös hänen perheensä toimeentulon ja yritystoiminnan jatkuvuuden, mikäli tämä sairastuu tai joutuu pysyvästi työkyvyttömäksi.

Ainoa pakollinen vakuutus on yrittäjän eläkelain mukainen YEL-vakuutus, joka on eläke- ja sosiaaliturvan perusta. Se on otettava, kun tietyt ehdot täyttyvät. YEL-työtuloksi tulisi ilmoittaa summa, jonka voisit maksaa palkkana yhden vuoden aikana henkilölle, joka tekisi samaa työtä kuin yrittäjä. Toisin sanoen YEL-työtulo on arvio työpanoksen arvosta. Aloittavan yrittäjän kannattaa ehdottomasti harkita vakuutusta pysyvän työkyvyttömyyden varalta varsinkin silloin, jos on ilmoittanut YEL-työtulonsa todellista pienemmiksi.

On ymmärrettävää, että jos yrityksellä ei ole kassavirtaa, niin YELiä maksetaan aluksi vähemmän. Mutta entä jos käykin niin huono tuuri, että jää pysyvästi työkyvyttömäksi ennen kuin on ehtinyt nostaa YEL-työtuloaan, joka määrittää eläkkeen suuruuden? Yrittäjän on hyvä miettiä myös tapaturma-, sairaskulu– ja henkivakuutuksia. Oma vakuutusturva kannattaa pitää vähintään yhtä hyvällä tasolla kuin mitä laki vaatii työntekijöille. Työllistävän yrityksen on pakko ottaa henkilöstölleen lakisääteiset tapaturma-, ryhmähenki- ja TyEL- eli työeläkevakuutukset.

Turvaa liiketoiminnan jatkuvuus


Vapaaehtoisista vakuutuksista yrityksille erityisen hyödyllisiä ovat omaisuus-, vastuu– oikeusturva– ja keskeytysvakuutukset.

Ensiksi mainitulla voi varautua muun muassa tulipaloihin, vuotoihin, ilkivaltaan ja murtoihin. Vastuuvakuutuksilla puolestaan saa turvaa sen varalle, jos yrityksen toiminnasta tai tuotteista aiheutuu vahinkoa kolmannelle osapuolelle.

Tyypillisimpiä yrityksen vastuuvakuutuksia ovat toiminnan vastuuvakuutus ja tuotevastuuvakuutus. Toiminnan vastuuvakuutus korvaa nimensä mukaisesti yrityksen toiminnasta kolmannelle osapuolelle aiheutuvia vahinkoja, joista yritys on korvausvastuussa. Vastuu tuotteen aiheuttamasta vahingosta kohdistuu joko tuotteen valmistajaan tai maahantuojaan. Yritysten välisessä kaupassa hyvät toimitussopimusehdot ovat tärkeä riskienhallintakeino. Pahimmillaan sopimuksista tai tehdystä työstä väännetään kättä oikeudessa. Oikeusturvavakuutus korvaa riita-asioissa lakiavun kuluja.

Omaisuusvahingosta saattaa seurata myös toiminnan keskeytyminen. Keskeytysvakuutuksen avulla voi paikata tulojen menestykset. Vakuutus auttaa vaikkapa siirtämään toiminnan väliaikaisesti toisiin tiloihin vahingon satuttua.

Sopimukset ovat tärkeä osa riskienhallintaa

Tietoturvauhat koskevat tänä päivänä jokaista yritystä. Virus tai palvelunestohyökkäys voi keskeyttää jopa yrityksen toiminnan. Tietoturvavakuutuksen avulla yritys saa ulkopuolista asiantuntija-apua, jos se joutuu esimerkiksi kiristyshaittaohjelman uhriksi.

Muista riskienhallintakeinoista korostuu erityisesti sopimusten merkitys. Yrityksen sopimukset on tehtävä kirjallisesti. Kun yritys myy yritykselle, sopimalla pystyy rajaamaan omia vastuita.

Osakeyhtiölle tärkeä on myös osakassopimus, kun osakkaita on vähintään kaksi. Tavallisesti sopimuksessa esimerkiksi rajoitetaan osakkaan mahdollisuutta luovuttaa osakkeita muille kuin yhtiöön jääville osakkeenomistajille. Siitä on siis apua silloin, kun joku osakkaista jättää yhtiön.

Yritystoiminnan turvallisuuden parantaminen ja vahinkojen ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää.  Jos jotain kuitenkin sattuu, on keskeistä, että vahingosta selvitään nopeasti ja tehokkaasti. Näin taloudelliset menetykset jäävät mahdollisimman pieneksi ja yritys pääsee nopeasti jatkamaan liiketoimintaansa. Kannattaa huomioida, että jokainen vakuutus on budjetoitava ja pääsääntöisesti vähennyskelpoinen kuluerä.

Kirsi Rouhiainen
Kirjoittaja on Fennian myyntiryhmän päällikkö