Yritysneuvojan TOP 3 vinkit rahoituksen hakemiseen
Aloittavalle yrittäjälle on tarjolla rahoitusta eri tarkoituksiin. Suomessa toimii sekä julkisia että yksityisiä rahoittajia, joiden käytännöt eroavat toisistaan. Tutuimpia aloittavalle yrittäjälle ovat varmasti pankkilainat sekä Finnveran tai Ely-keskuksen rahoitukset. Rahoitusvaihtoehtoja voivat olla esim. lainat, avustukset tai joukkorahoitus. Osa rahoitusvaihtoehdoista on suunnattu tietyille toimialoille ja on haettavissa rajatun ajan. Rahoituksen hakuun valmistautuessa on hyvä tietää rahoittajien pelisäännöistä.
1. Mieti mihin tarvitset rahoitusta
Ennakointi helpottaa rahoituksen saamista, hae rahoitusta ennen kuin aloitat esim. investoinnin toteutuksen tai yrityksen omistajanvaihdoksen. Etukäteen rahoituksen tarpeen miettiminen auttaa sopivien rahoitusvaihtoehtojen löytämistä ja riittävän suuren rahoituskokonaisuuden muodostamista. Esimerkiksi investointirahoituksista osa on tarkoitettu haettavaksi vain ennen kuin hankintoja tai sopimuksia on tehty. Usein rahoitus muodostuu eri rahoittajien yhteistyössä sovituista summista.
Rahoitusta suunnitellessa kannattaa ajatella pidemmällä aikavälillä rahan tarvetta. Rahoittajat ovat kiinnostuneita yrityksen suunnitelmista seuraaville vuosille. Liiketoimintasuunnitelma ja rahoituslaskelmat kannattaa tehdä rahoitusta hakiessa tästä näkökulmasta. Lisäksi rahoitushakemuksessa kysytään usein mitä uutta rahoituksella syntyy.
2. Valmistaudu huolellisesti
Tutustu rahoituksen ehtoihin, mitä ne tarkoittavat oman yrityksesi kohdalla. Usein yritykseltä vaaditaan omaa rahoitusta rahoitettavaan hankkeeseen eli talouden perusasioiden pitää olla kunnossa sekä yrityksellä että yrittäjällä. Liiketoiminnan kannattavuuden edellytykset on pitkällä tähtäimellä oltava olemassa. Selvitä mahdolliset hakuajat ja tarvittavat liitteet, niin nopeutat käsittelyä. Valmistaudu esittämään yrityksesi suunnitelmat ja laskelmat hakemuksissa tai neuvotteluissa.
Hyödynnä asiantuntijoita valmistelussa. Yritysneuvojilla, kirjanpitäjillä tai talouden ja rahoituksen asiantuntijoilla on kokemusta eri rahoitusten ehdoista ja vinkkejä sopivien rahoituskanavien löytämiseen. Vastuullisuus ja kestävä kehitys yritystoiminnassa ovat entistä useammin ehtona yrityksen rahoituksen saamiselle, joten yrittäjänä saat kertoa kuinka nämä asiat näkyvät toiminnassasi.
3. Neuvottele eri rahoittajien kanssa
Löytääksesi sopivimmat rahoitusvaihtoehdot yrityksellesi, kannattaa neuvotteluita käydä eri rahoittajien kanssa esim. pankkilainoissa. Neuvotteluihin on hyvä varata aikaa, niin pääset parhaaseen tulokseen. Hakemuksia ei kannata lähetellä sattumanvaraisesti, koska osa rahoituksista voi sulkea pois muiden rahoitusten käyttämisen samaan aikaan tai samaan tarkoitukseen. Yrityksen rahoituspolun suunnitteluun kuuluu se, missä järjestyksessä rahoituksia kannattaa yrityksellesi hakea ja millaisella aikataululla.
Hyvä uutinen on, että yritysrahoituksen haussa voit oppia taitavammaksi kokemusten myötä ja asiantuntijoiden avulla. Kannattaa siis kysyä vinkkejä ja pyytää apua suunnitteluun. Onnistunut rahoitus voi toimia tehokkaana työkaluna yrityksessäsi eri tilanteissa.
Sanna Kiuru
Kirjoittaja toimii yritysneuvojana Uusyrityskeskus Business Äänekoskessa.