Vaellusharrastajat yrittävät sivutoimisesti päivätyön ohella
Ystävykset Johannes Torppa ja Heikki Ylänne olivat jo pidemmän aikaa pohtineet yrityksen perustamista, kun sopiva yritysidea sitten lopulta löytyi yhteisen harrastuksen, vaelluksen, kautta. Kaksikko päätyi perustamaan sivutoimisen yrityksen, The Ten Essentials Oy:n, joka myy vain olennaisimpia ja laadukkaita tuotteita vaellukseen ja retkeilyyn. Sivutoiminen yrittäjyys palkkatyön ohella tarkoittaa työn paljoutta, mutta on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.
Vain oikeasti kestäviä tuotteita
Moni yritysidea on saanut alkunsa siten, että markkinoilla on havaittu jokin puute, joka osuu omalle kohdalle. Näin kävi myös Johannekselle ja Heikille. Kun miehet aloittelivat vaellusharrastustaan, he tuskastuivat harrastevarusteiden laajaan valikoimaan.
– Netti- ja kivijalkakaupat olivat pullollaan tarjontaa eikä aina voinut olla varma, mikä on tarpeellista, ja vielä tärkeämpää, mikä kestää aikaa. Kuitenkin pienen selvittelyn tuloksena löytyivät aina ne tietyt tuotteet, jotka harrastajat ovat ottaneet omakseen, Johannes kertoo.
Tästä havainnosta syntyi yrityksen missio: helpotetaan vaellusharrastuksen aloittamista neuvomalla, mitä tarvikkeita aloittaessa tarvitaan, ja kitketään samalla kertakäyttökulttuuria tarjoamalla vain oikeasti kestäviä tuotteita.
Vähemmän, mutta parempaa on yrityksen kantava teema. Ideologian taustalla on yhdysvaltalaisten vuorikiipeilijöiden omaksuma käsite ten essentials (kymmenen olennaisinta). Kun retkeilijällä on mukanaan kymmenen olennaisinta varustetta, ja hän osaa käyttää niitä, selviää hän odottamattomistakin tilanteista.
Deadline päätöksenteolle
Kun yritysidea oli juolahtanut kaverusten mieleen, alkoi ideointi, suunnittelu ja laskelmien tekeminen. Suunnitteluvaihe kesti kolmisen kuukautta, minkä jälkeen syntyi päätös yrittäjyydestä. Kaksikko oli päättänyt, että asiaa ei jäätäisi pohdiskelemaan loputtomiin.
– Asetimme itsellemme deadlinen päätöksentekoon, jotta emme jäisi jahkailemaan päätöksen kanssa turhan pitkäksi aikaa.
Uusyrityskeskuksesta saatiin apua kassavirtalaskelman tekemiseen, liiketoimintasuunnitelman kirkastamiseen sekä hinnoitteluun. Myös sivutoiminen yrittäjyys otettiin tarkemmin harkintaan uusyrityskeskuksessa vierailun jälkeen. Neuvonnan kautta kävi hyvin nopeasti ilmi, että sivutoiminen yrittäjyys olisi ainakin alkuun riskittömämpi vaihtoehto. Eikä sitä päätöstä ole tarvinnut myöhemminkään katua.
Vapaa-aika väheni, onnellisuus lisääntyi
Yrityksen pyörittäminen sivutoimisesti palkkatyön ohella on merkinnyt sitä, että työaika on venynyt yli 50 tuntiin viikossa ja osa lomista on kulunut yrityksen töiden parissa. Aikaa ja energiaa ei aina ole riittävästi, jotta saisi toteutettua uusia ideoita yrityksessä sitä mukaa kuin niitä tulee. Yrittäjyys on kuitenkin tuonut elämään aivan uudenlaista kipinää.
– Yrittäjäksi ryhtymisen myötä vapaa-aika väheni ja tuntipalkka pieneni, mutta samaan aikaan minusta tuli onnellisempi, määrätietoisempi ja motivoituneempi kuin koskaan ennen, Johannes toteaa.
Johannes on kasvanut yrittäjäperheessä, opiskellut yrittäjyyttä ja seurannut paljon sivusta pienten yritysten kehittymistä. Suurimmat yllätykset yrittäjyydessä ovat olleet talouspuolella. Talousasioihin ei ole insinöörin matematiikka ja logiikka aina riittäneet.
Kaksikolla on nyt yrittäjyyttä takanaan reilu vuosi. Siinä ajassa on opittu liiketoiminnasta enemmän kuin lukiossa, ammattikorkeakoulussa ja työelämässä yhteensä. Myös työskentely yhdessä hyvän ystävän kanssa on osoittautunut mielekkääksi, vaikka oppikirjoissa usein varoitellaan yrittämisestä kaverin kanssa.
– Me olemme Heikin kanssa ystäviä sen vuoksi, että tykkäämme samoista asioista ja meidän arvot ovat samanlaiset. On helppoa miettiä yritykselle missiota ja arvoja, kun mukana on tyyppi, jonka on tuntenut pitkään ja josta tietää, että hän arvostaa samoja asioita kuin minäkin, Johannes kiteyttää.