Aloita vaikka asenteesta
Työurani alkuvaiheessa olin töissä perheyrityksessä. Muutaman vuoden kuluttua yritys myytiin isommalle toimijalle, joka oli listautuneena pörssiin. Yrittäjämäinen asenne työntekoon oli kuitenkin iskostunut koko henkilökuntaan ja töitä tehtiin edelleen kuin itselle.
Sisäisen yrittäjyyden asenne on kantanut minua jo muutaman vuosikymmenen, vaikka työpaikka on välillä vaihtunut enkä edelleenkään ole perustanut omaa yritystä.
Sisäinen yrittäjyys ja oman itsensä johtaminen ei aina ole helppoa. Se vaatii kurinalaisuutta mutta myös kykyä kuunnella ja oppia muilta. Työyhteisön asenteella ja yhteishengellä on valtava vaikutus. Yritys menestyy kunnolla vasta silloin, kun siellä töitä tekevät ihmiset onnistuvat omassa tekemisessään.
Kun perustat yrityksen, mieti miten sitoutat työntekijäsi – niin itsesi kuin palkkaamasi henkilöt. Aloita vaikka asenteesta. Arvosta muiden työpanosta yhtä paljon kuin omaasi. Hyvä ja luottamuksellinen työskentelyilmapiiri nimittäin mahdollistaa kaikille sisäisen yrittäjyyden ja sillä asenteella pääsee pitkälle.
Nykyisessä työssäni olen kuin kala vedessä: vaikka en ole yrittäjä, teen töitä yrittäjämäisesti. Minulla on vapaus päättää missä järjestyksessä ja miten työni teen, mutta minulla on myös vastuu siitä, että omat hommani hoituvat. Arvostan sitä, että minuun luotetaan. Arvostan myös sitä, että tarvittaessa apu on käsivarren mitan päässä – toimistomme on kooltaan pieni, mutta sydämeltään suuri. Toisinaan päivät ovat kiireisempiä ja venähtävät pidemmiksi, mutta vastapainoksi voin välillä hellittää, ottaa luovia tuumaustaukoja ja taas riittää virtaa työntekoon.
Mitä sitten teen? Jaan tietoa yrittäjyydestä sosiaalisessa mediassa, uutiskirjeissä ja verkostoviesteissä. Pengon taustoja ja perehdyn uusiin ilmiöihin. Tilastoin, raportoin ja laskutan. Verkostoidun, vaikutan ja vaikutun. Olen avuksi. Innostun joka päivä jostain ja toivottavasti innostan myös muita.
Ja ennen kaikkea arvostan omaa työtäni – saan tehdä tekoja yrittäjyyden hyväksi.
Kirjoittaja on verkostokoordinaattori Suomen Uusyrityskeskukset ry:ssä.