Aluksi on pakko sanoa, että mikään maksettu mainos tämä ei ole. Harjoittelu on suoritettu ja varsinaiset velvollisuudet sen myötä. Uskallan siis puhua rehellisesti. Reipas viikko on ehditty sulatella kaikkea tapahtunutta ja kerätä ajatuksia. Yritän nyt tiivistää viimeiset kuukaudet tähän blogitekstiin.
Muistaakseni oli jo pakkasta, kun hyppäsin nyt jo varsin tutun raitiovaunu ysin kyytiin. Tämä ehkä siksi, että äitini oli kehottanut minua vaihtamaan lippiksen pipoon. Olin matkalla tapaamaan tulevaa tiimiäni. Hyppään ulos Esterinportin pysäkillä ja suuntaan kohti valtavaa Fennia-taloa. Ja jännittäähän se. Ketä ovat nämä minulle aivan tuntemattomat ihmiset ja pysyykö oma pakkani kasassa? Yritän rauhoitella itseäni sillä tosiasialla, että olen edellisenä iltana treenanut vastauksia kysymykseen jos toiseenkin.
Ehdin juuri ja juuri riisua itseltäni takin päältä, kun tunnistan tutut kasvot. Minua kohti kävelee mahdollinen uusi pomoni Anneli Komi. Emme olleet tuttuja entuudestaan, mutta olihan tässä tietenkin pakko tehdä pientä taustatutkimusta ennen harjoittelua. Nopea kädenpuristus ja suuntasimme kahville. Oli aika tavata tiimi.
Anna, Katja ja Nita odottelivat meitä kokoushuoneessa ja oma jännitykseni oli huipussaan. Esittäydytään toisillemme kertomalla jotain itsestämme. Luonnollisesti tiimiläiset avaavat minulle omaa työnkuvaansa, mutta myös jostain syystä urheilumieltymyksiään. Tämä oli varsin hauskaa, sillä oma urheilullisuuteni kiteytyy lähinnä sunnuntaikävelyihin. Joka tapauksessa keskusteluiden jälkeen oli varsin vapautunut olo, alkaisipa harjoittelu jo huomenna.
Harjoittelu alkoi tammikuun alussa. Useat tuttuni ovat saaneet harjoittelussa valitettavasti kahvinkeittäjän roolin. Itse en saanut, kahvia toki tuli juotua enemmän kuin laki sallii. Pääsin sukeltamaan erilaisten tapahtumien järjestämiseen, verkkosivujen rakenteluun, tietojen käsittelyyn ja järjestelyyn, sekä varsin moneen muuhun luovaan hommaan. Vastuuta annettiin, mutta ikinä ei tullut olo, ettei apua kehtaisi kysyä. Päin vastoin. Kokemuksia tarjoiltiin vasemmalta ja oikealta, jopa Eduskuntatalolla tuli vierailtua.
Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen aito, toimiva tiimityöskentely, joka ei aina koulumaailmassa ole huipussaan. Tunne siitä, että jokaisen mielipide on arvokas ja kuultu, korostui ja hauskaakin osattiin pitää. Tätä ei rajoittanut edes se tosiasia, että usein palaverit järjestettiin etänä. Asutaan kuitenkin eri puolilla Suomea. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, että lähipäivät eivät olisi olleet sitä parhaimmistoa. Vaikka harjoittelujaksoni onkin nyt takanapäin, ei napanuora kuitenkaan kokonaan SUK:iin katkennut: yhteistyö jatkuu vielä tovin yhdessä suunnitellun opinnäytetyön puitteissa.
Lopuksi haluan vielä kiittää tätä meidän omaa tiimiä, joka oppien lisäksi kykeni tarjoamaan minulle valtavan määrän actionia, iloa, onnistumisia ja näyttämään minulle miten asiantuntijaorganistaatio parhaimmillaan toimii. Teidän tukenne oli korvaamatonta. Silloin kun oma sormi oli suussa, se kiskaistiin hyvinkin nopeasti sieltä pois. Ja te yritysneuvojat, ilman teidän työtä moni alkava yrittäjä haahuilisi sokkona ties minkälaisissa solmuissa. Te olette ne ihmiset, jotka mahdollistavat unelmia. Vaikeaa keksiä sen merkityksellisempää työtä. Kiitos ja kummarrus.
Miska Öhmann
yrittäjyyden asiantuntija -harjoittelija Suomen Uusyrityskeskukset ry:ssä 12.1.–20.3.20026
