Suomen Uusyrityskeskukset ry:n hallitus kaudella 2025–2026

Tutustu hallituslaisiin klikkaamalla haitarissa olevaa nuolenkärkeä.

Haluan olla mukana kehittämässä yrittäjyyden tukipalveluita entistä vaikuttavammiksi. Minulle on tärkeää, että jokainen yrittäjyyttä harkitseva saa tasapuolisen mahdollisuuden yrittäjyyden alkuun – riippumatta taustasta, iästä tai kokemuksesta. Oikea ja asiantunteva neuvonta antaa varmuutta menestyvään yritystoimintaan, ja juuri siinä Suomen Uusyrityskeskuksella on keskeinen rooli. SUK tekee tässä tärkeää työtä, ja haluan tuoda mukaan näkemykseni sekä kokemukseni niin yrittäjänä, järjestöjohtajana kuin asiantuntijana.

SUKin hallituksen jäsenenä haluan varmistaa, että verkosto toimii yrittäjyyden alkutaipaleella mahdollisimman käytännönläheisesti, asiakaslähtöisesti ja ajassa kiinni pysyen. Haluan varmistaa, että aloittavat yrittäjät saavat laadukasta ja oikeaa neuvontaa, joka tukee kestävän ja kannattavan liiketoiminnan rakentamista. Erityisen tärkeänä pidän myös yhteistyön tiivistämistä eri sidosryhmien välillä, jotta palveluketju yrittäjäksi ryhtymisestä liiketoiminnan vakiinnuttamiseen olisi mahdollisimman sujuva ja tehokas.

Oma yrittäjätarinani sai alkunsa Uusyrityskeskuksen neuvonnasta – perustin tilitoimiston, joka kasvoi 20 henkilöä työllistäväksi ja jonka myin reilun kymmenen vuoden kuluttua. Ymmärrän siis hyvin, millaisia tarpeita ja haasteita aloittelevilla yrittäjillä on. Tällä hetkellä toimin Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtajana ja haluan tuoda hallitustyöhön käytännön kokemusta, strategista näkemystä ja halua uudistaa rohkeasti. Tavoitteeni on, että SUK tunnetaan paitsi luotettavana neuvontaverkostona myös yrittäjyyden edelläkävijänä.

Pyrin SUK:n hallituksen jäseneksi, koska uusien yritysten perustamisen tuki on aivan elintärkeää Suomen kasvulle ja yrittäjyyden lisäämiselle Suomessa.

Uutena teemana esille nousevat myös restartupit. Uudet omistajat ovat myös tietynlaista start up yrittäjyyttä, mutta tällä kertaa hypätään liikkuvaan junaan.

Hallituksen jäsenenä haluan varmistaa sen, että edellä mainitussa fokuksessa pysytään ja että SUK:n/Uusyrityskeskusten asema aloittavien yrittäjien parhaimpana ja ensisijaisena tukiorganisaationa tiedostetaan vielä entistäkin paremmin.

Konkreettisen avun lisäksi on tärkeä luoda Suomeen myös positiivista yrittäjyyden henkeä.

Et ehkä tiennyt minusta sitä, että rakastan ruoanlaittoa ja aina silloin tällöin hyppään ajamaan myös moottoripyörällä.

 

Pitkäaikaisen yritysneuvontatyön harmaannuttama, muttei ankeuttama oman elämänsä erikoismies. Stadin lähiön kasvatti & maailman kansalainen. Rock, Hip Hop ja kasarimusa (etenkin DX7:lla kuorrutettu) lähellä sydäntä. Kannustava ja joskus jopa ideoiva antihierarkikko.

Uskoo yrittämiseen, hyvyyteen ja reiluun meininkiin. Vapaa-ajalla patalaiska ja mukavuushaluinen. Töissä sen sijaan (ainakin omasta mielestään 😉) parhaassa iskussa ja nauttii itseään pätevämpien kollegoiden seurasta.

Muita erityispiirteitä: remontti- ja korjaustaidoton.

SUK:n hallituksen jäsenenä haluan osaltani olla varmistamassa, että laatujärjestelmän mukainen yritysneuvonta toteutuu jokaisessa verkoston alueellisessa toimipisteessä yhtä laadukkaasti.

Kuntaliiton elinvoimajohtajana edistän kuntien ja kaupunkien yrittäjyydelle ja työlle suotuisaa toimintaympäristöä. Elinvoiman ja elinkeinojen kehittämistyötä olen tehnyt lähes koko urani erityyppisten julkisten organisaatioiden palveluksessa. Vapaa-aikaani vietän komilapsisen perheen harrastekuskina, ja näkeepä minut myöskin jalkapallokentällä tulevien uusien Messien ja Bonmatien valmentajanakin…muuhun vapaa-aikani ei juuri riitä.

Yrittäjyyden merkitys kuntien ja kaupunkien elinvoimaan on kiistaton. Pyrin SUKin hallituksen asiantuntijajäseneksi, koska haluan olla edistämässä sitä, että kaikissa kunnissa ja kaupungeissa on tarjolla asiantuntevaa neuvontaa yritystoimintaa suunnitteleville tai aloittaville yrityksille. SUK:n hallituksen asiantuntijajäsenenä haluankin olla varmistamassa, että SUK:n palvelutarjontaa on saatavissa mahdollisimman laajasti Suomen eri kunnissa ja kaupungeissa. Hallituksessa pääsen kehittämään niin SUKin toimintaa kuin tuomaan esiin kuntien ja kaupunkien näkemyksiä yrittäjyyden edistämisestä ja siihen liittyvistä tarpeista.

Pyrin SUKin hallituksen jäseneksi, koska haluan olla mukana kehittämässä ja vaikuttamassa yhteiskunnallisesti tärkeän ja arvokkaan toiminnan jatkumoa.

Tulen itse yrittäjäperheestä, ja olen saanut seurata sivusta yrittäjyyden eri vaiheita aina haasteista onnistumisiin.

SUKin hallituksen jäsenenä haluan varmistaa, että alkava yrittäjä tai yrittäjäksi harkitseva saa laadukasta palvelua ja erinomaisia eväitä kannattavan liiketoiminnan pyörittämiseksi. Päivätyökseni neuvon paljon yrittäjiä, ja sitä kautta onkin tullut syvä ymmärrys miten iso merkitys laadukkaalla palvelulla on yksittäisen yrittäjän arjessa. Se tuo monesti jonkinlaista turvaa, kun ei kaikkea tarvitse selvittää ja miettiä yksin.

Suosittelen lämpimästi hyödyntämään Uusyrityskeskusverkoston palveluja!

Tätä et ehkä tiennyt minusta: Olen kaksikielinen.

NIHAKin toimitusjohtajana olen kahdeksan vuoden aikana ollut rakentamassa yhdistyspohjaisesti toimivaa, alueen kuntien tehokkaan yhteistyön pohjalta voimakkaasti kasvanutta organisaatiota. Pyrin SUKin hallituksen jäseneksi, koska haluan edistää alkavien yrittäjien palveluiden kehittämistä ja tuoda SUKin käyttöön kokemukseni tehokkaiden yrityspalveluiden järjestämisestä pienissä kunnissa.

SUKin hallituksen jäsenenä haluan varmistaa, että uudet jäsenet integroituvat sujuvasti osaksi verkostoa ja että tuotetut palvelut vastaavat yhä paremmin yrittäjien ja kuntien tarpeisiin. Näen tärkeänä myös jäsenkunnan kasvattamisen yhteisin ponnistuksin — alueellamme on useita kuntia, jotka eivät vielä ole SUKin jäseniä, ja näiden aktivoiminen olisi tärkeä askel koko verkoston vahvistamisessa.

Olen sitoutunut aktiiviseen ja rakentavaan hallitustyöhön. Uskon vahvasti verkostojen voimaan, ja haluan tarjota myös oman organisaatiomme osaamista ja resursseja yhteisten kehitysprojektien tueksi. Hallituksen jäsenenä haluan omalta osaltani tukea SUKin kehittymistä entistä vahvemmaksi valtakunnan tason toimijaksi, joka pystyy edistämään jäseniensä asiaa entistä vaikuttavammin.

Toimin Patentti- ja rekisterihallituksessa asiakas- ja tietopalvelupäällikkönä ja teemme yhteistyötä Uusyritysverkoston kanssa. Halusin SUKin hallituksen asiantuntijajäseneksi, koska Uusyrityskeskusten antama neuvonta yrityksille tukee toimintaamme. Hallituksen jäsenenä voin syventää yhteistyötämme ja välittää tietoa PRH:n palveluista.

Hallituksen jäsenenä haluan myös varmistaa, että yhä useampi aloittava yrittäjä löytäisi Uusyrityskeskusten antaman neuvonnan pariin.

Olen yrittäjäperheen lapsi ja tuttavapiirissäni on useita yrittäjiä. Yrittäjyyden ilot ja surut ovat tulleet näin tutuksi, ja yrittäjyyden edistäminen lähellä sydäntä.

Et ehkä tiennyt, että olen syntynyt Kuusamossa ja lomilla suuntaan usein pohjoiseen ja viihdyn tunturimaisemissa.

Kokkolanseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtajana edistän alueen elinvoimaa ja yritystoiminnan kehittymistä tiiviissä yhteistyössä omistajakuntien, elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Työni keskiössä on vahva usko siihen, että paikallinen elinvoima rakentuu yrittäjyyden mahdollisuuksista ja kestävistä ratkaisuista.

Olen tehnyt pitkään töitä elinkeinoelämän, aluekehityksen, yritysneuvonnan ja seudullisen yhteistyön parissa. Yrittäjyyden tukeminen ja uusien yritysten syntyminen ovat keskeisiä koko Suomen elinvoiman kannalta. Hallituksen jäsenenä haluan tuoda esiin erityisesti seudullisen elinkeino- ja yrityspalvelutoiminnan näkökulmia sekä varmistaa, että Uusyrityskeskusten palvelut vastaavat monipuolisesti niin aloittavien yrittäjien kuin kuntien ja kehitysyhtiöidenkin tarpeisiin. Uskon, että tiivis yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa luo vahvan perustan menestyvälle yrittäjyydelle.

Vapaa-aikani vietän mieluiten mökillä luonnon rauhassa, vesillä veneillen tai talvisin rinteissä laskettelemassa.

Pyrin SUKin hallitukseen, koska olen työssäni Uusyrityskeskus Ensimetrissä nähnyt ja kokenut käytännössä, miten suuri vaikutus asiantuntevalla ja osaavalla perustamisneuvonnalla on uuden yrityksen ja yrittäjän menestykseen.

Olen aiemmin toiminut itsekin yrittäjänä, ja perheestäni löytyy yrittäjiä edelleen. Yrittäjyyden merkitys on suuri niin yksilöiden kuin koko kansantalouden näkökulmasta: ilman yrittäjyyttä ei synny työpaikkoja eikä verotuloja – eikä innovaatioista kehity kaupallisia menestystarinoita.

SUKin hallituksen jäsenenä haluan olla mukana vaikuttamassa ja varmistamassa, että jokainen Suomessa yrittäjyyttä harkitseva saa asiantuntevaa ohjausta ja tukea ideansa kehittämiseen. Kaikkia haasteita ei pidä joutua ratkomaan yksin. Meillä ei ole varaa hukata yhtäkään hyvää yritysideaa – eikä innostunutta yrittäjää.

Olen toiminut Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n toiminnanjohtajana puolitoista vuotta. Ennen Kuntoutusyrittäjillä aloittamista, työskentelin noin 12 vuotta kuntoutusalan yrityksen toimitusjohtajana. Olen myös toiminut aikanaan yksinyrittäjänä ja yrittäjyys on minulle sydämen asia! Pyrin SUKin hallituksen jäseneksi, koska Sote- ja erityisesti Kuntoutusalan yrityksiä perustetaan paljon. Halusin tuoda tämän sektorin näkökulmaa ja omaa osaamistani SUK:n käyttöön. Minulla on aika paljon kokemusta hallitustyöskentelystä eri sektoreilla ja innostun uudesta ja tykkään myös tutustua uusiin toimialoihin.  SUKin hallituksen jäsenenä haluan varmistaa, että teemme hyviä päätöksiä SUKin eduksi ja kehitämme toimintaa aina vain paremmaksi.

Minuun saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä 😊.

Pyrin SUKin hallituksen jäseneksi, koska SUK tekee vaikuttavaa ja ansiokasta työtä. Verkosto on laaja ja osaajajoukko äärimmäisen monipuolinen. Hallituksen jäsenenä minulla on hyvät mahdollisuudet edelleen kehittää toimintaa ja tuoda nimenomaan yritysneuvojan näkökulmia esille toiminnan laadun huipputason ylläpitämiseksi.

SUKin hallituksen jäsenenä haluan varmistaa, että toiminnan perusfunktio – aloittavien yrittäjien perustamisneuvonta – olisi saatavilla ympäri Suomen ja että neuvonta on laadukasta ja tasalaatuista asui yrityksen perustaja sitten Kittilässä tai Rengossa.

Vuosikausia erilaisissa yrityspalveluita koskevissa tutkimuksissa tärkeimmäksi palveluksi on nähty aloittavan yrityksen neuvonta. Tämä on pitkäaikainen fakta. Suomen Uusyrityskeskukset ja sen suuri verkosto on tehnyt uskomattoman työn pitääkseen tämän neuvonnan laadun tason Suomessa korkealla!

Toimin Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksessa toimitusjohtajana ja yritysneuvojana. Työssäni tapaan yrittäjyyttä pohtivia, joiden auttamiseen ja neuvontaan Uusyrityskeskusverkostolla on paljon annettavaa.

SUK hallituksella on iso rooli koko verkoston hyvinvoinnissa ja mahdollistajana siihen, että Suomessa aloittavat yrittäjät saavat laadukasta neuvontaa Uusyrityskeskusten kautta.

Pyrin hallitukseen, jotta alueellisten Uusyrityskeskusten näkemys pysyy mukana kaikessa päätöksen tekemisessä.

Haluan varmistaa, että SUK ja koko verkosto on jatkosskin elinvoimainen ja toimii laatujärjestelmän mukaan. Monipuolinen kokoonpano ja luottamuksellisuus ovat avaimia millä pääsemme hyvään hallitustyöhön.

Tätä et tiennyt minusta: Seuraan aktiivisesti erityisesti naisten jalkapalloa.