Mistä löydän ensimmäiset asiakkaani? Tämä on yksi yleisimmistä kysymyksistä yrittäjyyden alkutaipaleella. Usein vastaus löytyy lähempää kuin uskommekaan, nimittäin omista verkostoistamme.
Pysähdy hetkeksi miettimään, kenet jo tunnet. Entiset työkaverit, opiskelukaverit, ystävät, harrastusten kautta tutut ihmiset ja erilaiset yhteisöt muodostavat verkoston, jonka mahdollisuuksia emme välttämättä edes tunnista.
Hyvä harjoitus on tehdä oma verkostokartta. Kirjoita paperin keskelle oma nimesi ja ympärille kaikki ihmiset ja yhteisöt, joihin sinulla on yhteys. Kuka voisi olla ensimmäinen asiakkaasi? Kuka voisi suositella sinua eteenpäin? Entä kuka tuntee jonkun, joka voisi hyötyä osaamisestasi?
Kolme tapaa, joilla verkostot edistävät yritystoiminnan menestystä
Vahvat verkostot tukevat yritystoiminnan käynnistämistä ja kehittymistä kolmella keskeisellä tavalla. Ensinnäkin ne toimivat tärkeinä tiedon ja osaamisen lähteinä. Toiseksi ne auttavat löytämään asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Laaja verkosto lisää myös uuden yrityksen näkyvyyttä, kun tieto sen tuotteista ja palveluista leviää verkoston jäsenten omien kontaktien kautta. Kolmanneksi verkostot voivat avata mahdollisuuksia rahoitukseen ja muihin resursseihin, joihin yrittäjällä ei muuten olisi pääsyä.
Yritysneuvonnan työssä olen huomannut, kuinka samojen kysymysten ja haasteiden kanssa yrittäjät painivat vuodesta toiseen. Tunnistan tämän myös omasta kokemuksestani. Ensimmäistä yritystä perustaessani tein virheitä, jotka olisin voinut välttää kysymällä neuvoa kokeneemmilta yrittäjiltä. Yksikään kohtaamistani ongelmista ei ollut ainutlaatuinen, vaikka silloin saatoin niin kuvitella. On hyvä muistaa, ettei jokaiseen sudenkuoppaan tarvitse itse astua. Tuhannet yrittäjät ovat astuneet niihin jo ennen sinua.
Verkostoja kannattaa kasvattaa tietoisesti
Verkostojen rakentaminen kannattaa aloittaa heti yrittäjyyden alkumetreiltä lähtien. Yksi parhaista tavoista kasvattaa omaa verkostoa on liittyä yrittäjäyhteisöön.
Suomen Yrittäjänaiset yhdistää eri-ikäisiä ja eri alojen naisyrittäjiä ympäri Suomen. Paikallisyhdistyksissämme voit tutustua muihin yrittäjiin, löytää uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä saada tukea, neuvoja ja kannustusta yrittäjyyden eri vaiheissa.
Jäsenenä pääset myös osaksi valtakunnallista järjestöä, joka tekee työtä yrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi. Yhdessä voimme vaikuttaa asioihin, joihin yksittäisen yrittäjän ääni ei välttämättä riitä.
Lämpimästi tervetuloa mukaan Suomen Yrittäjänaisiin kasvattamaan verkostoasi!
Maria Korpisalo
Kirjoittaja on yrittäjä, yritysneuvoja, yrittäjyyskouluttaja sekä Suomen Yrittäjänaiset ry:n puheenjohtaja
