Ole kunta, joka ymmärtää yritysneuvonnan arvon

Toukokuun puolivälissä Jyväskylässä järjestetty Kunnallisjohdon seminaari kokosi yhteen kuntien ja elinkeinotoimijoiden päättäjiä keskustelemaan teemasta uusi kasvu ja nousu. Olimme mukana omalla ständillämme yhdessä SEKESin kanssa.

Vaikka tapahtuma on jo ohi, sen keskeinen viesti on edelleen ajankohtainen. Kasvu ja nousu eivät synny itsestään, vaan vaativat arjessa tehtäviä valintoja kunnissa.

Seminaarin tärkein anti syntyi kohtaamisista. Keskustelut kuntien edustajien, kumppaneiden ja asiantuntijoiden kanssa tekevät tällaisista päivistä erityisen merkityksellisiä. Keskusteluissa syntyy yhteinen ymmärrys siitä, missä mennään nyt ja mitä pitäisi yhteistuumin tehdä seuraavaksi.

Uusi kasvu syntyy kunnissa tapahtuvasta arjesta

Seminaarin teema näkyi keskusteluissa käytännönläheisesti. Sävyt olivat positiivisia, mutta samalla realistisia. Kasvua ei etsitty yksittäisistä isoista ratkaisuista, vaan arjen teoista ja siitä, miten kunnat voivat tukea yrittäjiä paremmin joka päivä.

Monessa yhteydessä nousi esiin Suomen alueelliset erot. Kaikki ratkaisut eivät toimi kaikkialla, ja siksi paikallistuntemus korostuu. Yritysneuvonnan pitää olla lähellä yrityksiä ja kiinni alueen omassa todellisuudessa.

Jos kasvua ja nousua halutaan oikeasti saada aikaiseksi, tarvitaan yritysneuvontaa nyt enemmän kuin pitkään aikaan.

Keskusteluissa nousi vahvasti esiin kuntien tavoite olla entistä aktiivisempia elinvoiman rakentajia. Kunnat haluavat olla kutsuvia ja mahdollistavia kumppaneita yrityksille.

Tämä on tärkeä suunta. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että yrittäjille pitää tarjota konkreettista tukea. Erityisesti alkuvaiheessa yrittäjä tarvitsee sparrausta, tietoa ja vahvan kumppanin rinnalleen.

Yritysneuvonnan merkitys ei ole sattumaa

Seminaarissa julkaistu Kuntabarometri tuloksineen vahvisti sen, mitä näemme työssämme joka päivä. Alkavan yrittäjän neuvonta on yrittäjien mielestä tärkein julkisen puolen tarjoama palvelu, ja näin on ollut jo useana vuonna peräkkäin.

Kyse on pitkästä trendistä, ei yksittäisestä tuloksesta. Yritysneuvonnan merkitys ei vähene, vaan korostuu vuosi vuodelta.

Tulos on myös selkeä viesti kunnille. Yrittäjä kaipaa tukea, ja sitä pitää olla saatavilla silloin kun sitä tarvitaan.

Standillamme esitelty kuntapelimme herätti paljon kiinnostusta ja toimi hyvänä keskustelun avaajana aiheeseen!

Pääset testaamaan kuntapeliämme ja omaa tietämystäsi kuntasi tarjoamasta tuesta yrityksille!

Kuntapelimme kautta konkretisoituu hyvin se, miten kunnan päätökset näkyvät yrittäjien arjessa ja yritysten mahdollisuuksissa kasvaa. Jos sinulle tai kunnalle herää pelin tiimoilta lisäkysymyksiä, miten voisitte olla yrittäjiä edelleen paremmin palveleva kunta – olkaa yhteydessä!